Kiikarikatse

Kiikarikatse, Breawalaisten keskuudessa ihan vain Iikka on pieni työmyyrä. Tämän oripojan maastakäsittely on varsin vaivatonta ja ratsastaessakin poni on ihan kiva, mutta erityisen nautinnollista on Iikan ajaminen!

Ennestään Iikkaa tuntemattoman ihmisenkin on helppo tunnistaa ori tarhasta. Ihmisten ollessa kauempana, pieni liinakkoponi rapsuttelee kavereitaan ja ihmisen tullessa tarhan portille, on poni salamana tulossa vastaan. Tarhan reunalla sitä on mukava rapsutella, tai napata poni kiinni ja viedä sisälle. Tarhasta toisen hevosen kanssa pääseminen, ilman että Iikka tulee perässä, onkin vähän työläämpi projekti. Läheisriippuvainen Iikka ei kuitenkaan ole, vaan sen voi huoletta jättää myös yksin tarhaan, talliin tai maneesiin.

Karsinassa Iikka on rauhallinen ja mukava hoidettava. Nukkumaan poni ei ryhdy, mutta seuraa valppaana paikoillaan tallin tapahtumia ja hoitajan puuhia. Iikan voi harjata rauhassa kaikkialta ja juuri niin hitaasti kuin haluaa. Poniorin varustaminen ei myöskään tuota mitään ongelmia, mutta valjakkokärryjen kiinnityksessä liinakko saattaa joskus olla malttamaton.

Ratsastaessa Iikka on energinen, mutta erittäin miellyttävä. Kaasu on helppo löytää, mutta eivät ne jarrutkaan kovin usein katoa. Iikan askeleet kulkevat kivasti eteenpäin ja niissä on mukava istua. Valtavan osaava kouluratsu poni ei ole ja jalat menevät ajoittain solmuun mutta taitavan ratsastajan kanssa helpon Bn radasta selviydytään niin, että radan kehtaa ratsastaa muuallakin kuin kotona. Esteistä Iikka tykkää, tiettyyn pisteeseen asti, kunnes orille iskee rimakauhu. 70cm rata ja sitä matalammat esteet Iikka hyppää varsin kivasti ja ketterästi, mutta heti puomin noustessa ylemmäs, ori lyö jarrut lukkoon lähes poikkeuksetta. Ehkä pakottamalla ponin voisi saada yli korkeammistakin esteistä mutta siihen me emme ryhdy.

Valjakkokärryjen edessä Iikka on parhaimmillaan. Kouluosuudella ori on melkolailla samanlainen kuin ratsastessa, jarrut löytyvät yhä mutta energisyys ei ole haihtunut minnekään. Kouluosuuksilla Iikka ei ole aivan parhaimmillaan, reipas ori kun on tuomarien silmissä herkästi hieman kiireinen. Tarkkuusvaiheessa Iikan nopeus on tietyissä tilanteissa vahvuus, kun taas joskus se heikentää tarkkuutta. Useasti tarkkuusosuudet menevät ponilla kuitenkin kohtalaisen hyvin, kunhan kuski muistaa hillitä vauhtia ja hyödyntää suokkiorin ketteryyttä.

Maraton on Iikan vahvuus, siinä ori saa mennä lujempaa ja hyödyntää ketteryyttään. Iikka ei kavahda erikoisempiakaan maratonestevirityksiä ja menee empimättä minne vain käsketään. Joidenkin hevosten kammoama vesi ei oria kauhistuta, vaan se suorastaan säntää sinne, jos kuski antaa.

Maastoileminen Iikan kanssa on mukavan rentoa, oli sitten hevosen selässä tai kärryillä. Orilla voi lähteä matkaan yksin tai porukassa, käyntilenkille tai vauhdikkaallekin reissulle. Maastossa Iikka on aavistuksen rauhallisempi, kuin kotona mutta pyydettäessä yhä kyllä löytyy vauhtia, joskaan intopukkeja orilta on turha odottaa.

Iikan isä Kapeakatse on vaaleanrautias suomenpienhevosori. 144,5cm korkea Kapeakatse on jokapaikan höylä, pienori taitaa koulukiemurat, hyppää eteen tuodut esteet ja vetää myös valjakkokärryjä perässään. Orin kyvyistä huolimatta se on toiminut suurimman osan elämästään laadukkaana harrasteratsuna ja jalostusorina. Muutamissa kilpailuissa Kapeakatsekin on käynyt, ja lähes poikkeuksetta sijoittunut käymissään kilpailuissa. Luonteeltaan Kapeakatse on hyvin palvelualtis, vaikka välillä onkin vähän pilkettä silmäkulmassa.

Isän isä Kasarmi oli aavistuksen jääräpäisellä luonteella varustettu pienhevosori. Ryhdikkään ja ylvään rakenteen omaava rautias ori oli suosittu jaloskäytössä. 146,5cm korkea Kasarmi myös hyppäsi kiitettävällä tyylillä ja kilpailikin esteratsastuksessa kiitettävällä menestyksellä. Kasarmi jouduttiin lopettamaan 16-vuotiaana tapahtuneen onnettomuuden seurauksena.

Isän emä Kansalaina oli 145cm korkea vaaleanrautias suomenpienhevostamma, jonka elämäntyö oli toimia pikkulasten opetushevosena ratsastuskoulussa. Tähän käyttöön lempeä ja rauhallinen Kansalaina olikin erinomaisesti soveltuva. Päästyään eläkkeelle, Kansalaina muutti takaisin kasvattajalleen, jossa se ehti varsoa vielä muutaman varsan, ennen kuin kuoli vanhuuteen.

Iikan emä Hohtokohde on pienestä asti valjakkokärryjen edessä työskennellyt pikkutamma. Koolla liinaharjaista tammaa ei todellakaan ole pilattu ja sitä voisi melkeinpä sanoa minisuokiksi, säkää Hohtokohteella oli vain 133cm. Selkeästä valjakkopainotuksesta huolimatta myös Hohtokohde on totutettu ratsastajaan selässä, mutta valtavan osaava se ei ratsuna ole. Valjakkoponina tamma taas on aivan mahtava! Hohtokohde on erittäin mukava ajaa ja käsitellä, sekä lempeä emä varsoilleen joita tammalle on teetetty muutaman kerran kilpailemisen välissä.

Emän isä Hippihoilotus oli eloisa ja energinen valjakkoponi. Punarautias Hippihoilotus kilpaili aktiivisesti valjakkoajossa vaikealla tasolla, menestyen erittäin hyvin. 136cm korkealle orille oli kaavailtu myös uraa jalostuksessa valjakkoajouran jälkeen. Oria ei ehditty kuitenkaan käyttää siirtokseen kuin aivan muutamalle tammalle, ennen kuin se menehtyi yllättäen pahan ähkyn seurauksena.

Emän emästä, Kiillon Heijastuksesta oli alunperin kaavailtu ravuria, mutta toisin kävi. Tamman syntyessä jo sen säkäkorkeus oli pettymys, 140cm eikä kasvattaja erityisemmin uskonut pienhevosen pärjäävän isompia suomenhevosia vastaan. Oikeassahan kasvattaja olikin, jo ensimmäisessä startissa oli selvää ettei tammasta tulisi ravuria. Ravihommat jätettiin siis suosiolla pois ja tamma koulutettiinkin valjakkoajoon, jossa Kiillon Heijastus toimikin oikein mukavasti noviisilla tasolla.

o. Viku Mei Vei (s. 30.10.2016)
t. Routapirtin Voilakka (s. 24.05.2023)

19.01.2014
Breawan uusin suomenpienhevosori Kiikarikatse on osoittanut varsin kivaksi poniksi. Tämän aavistuksen sählän mutta silti hyvin yhteistyötä ihmisen kanssa tekevän orin kanssa on suuri ilo työskennellä. Vaikka Iikka onkin valjakkopainotteinen, on sitä treenattu myös ratsain ja se toimii myös selästä käsin varsin hyvin. Muutamiin valjakkokilpailuihinkin Iikan kanssa ollaan jo ehditty ja ori tuntuu kilpailuissa tsemppaavan vielä hieman enemmän kotitreeniin verrattuna. Erityisesti maraton-osuuksilla poniori on ollut aivan mahtava, pienen kokonsa ansiosta ori kykenee tiukempiin käännöksiin, kuin täysikokoiset suomiputet. Eikä vauhtiakaan maratonosuuksilla ainakaan puutu. Kouluosuudet taas tuntuvat olevan toistaiseksi Iikan heikoin lenkki, mutta eiköhän sekin parane ahkeralla treenillä. Yhteistyö Iikan kanssa on lähtenyt siis melko hyvin käyntiin, toivottavasti meno vain paranee.

10.09.2014
Syksyn sateiden pehmitettyä taas kovemmatkin hiekkatiet hevoselle sopivaksi, päädyin lähtemään Iikan kanssa maastolenkille. Tämä maastolenkki ei kuitenkaan ollut mikään kevyt, kilpailuiden jälkeinen palauttelukävely, vaan kunnon treeni, maastossa olevia mäkiä hyödyntäen. Ennen maastolenkkiä päätin kuitenkin lämmitellä Iikan tallimme kentällä. Käytyämme kaikki askellajit läpi, ja varmistettuamme, että menohaluja omaavan ponin jarrut toimivat yhä, lähdimme matkaan. Olin päätynyt varmuuden vuoksi valitsemaan Iikalle maratonkärryt, ja otinpa mukaan groominkin, tallityöntekijämme Mintun.

Alkumatkasta Iikka koitti kovasti kuikuilla taakseen ja hirnua tallille jääneitä kavereita, mutta rauhoittui taas nopeasti. Lenkkimme suunnitelma oli yksinkertainen, kaikki ylämäet ravattaisi tai laukattaisi. Alamäet taas käveltäisi ja tasaisilla osuuksilla vaihtelisimme askellajia fiiliksen ja orin jaksamisen mukaan. Iikalla tuntui aluksi olevan virtaa ja muutaman kerran päädyin ottamaan orilla pysähdys ja peruutusharjoituksen tasaisissa ja suorissa paikoissa. Mitä enemmän mäkiä ravasimme ja laukkasimme, sitä rauhallisemmaksi Iikka alkoi muuttua.

Ennen kotiin kääntymistä viimeistä ylämäkeä laukatessa Iikka alkoi jo väsähtää vähän, mutta jaksoi kuitenkin vielä jatkaa kun pyydettiin. Kotiinpäin käännyttyämme otimme pienen välikäynnin, jonka aikana poniori sai vetää henkeä. Yllättäen alkoi taas tihkuttaa vettä, jolloin päädyimme ravaamaan tasaiset kohdat rentoa ravia loppumatkan kotiin. Tallille päästyämme, irroitin Mintun kanssa vaunut Iikan perästä, minkä jälkeen Minttu käveli orin kanssa hetken loppukäyntejä, maneesin suojassa.

Loppukäynnit käveltyään Iikka pääsi talliin, jossa Minttu vielä kylmäsi orin jalkoja. Tähän mennessä poni oli taas saanut jo puhtia takaisin, etujalkojen kylmäys vedellä tuotti hieman haasteita häsläorin alkaessa pelleillä. Lopulta jalat saatiin kuitenkin kylmättyä, minkä jälkeen se sai kuivatusloimen päälleen ja pääsi popsimaan heinää karsinaansa.

20.11.2014
Ensimmäiset pakkaset ovat saapuneet ja Iikka on kasvattanut itselleen jo paksun ja tuuhean talvikarvan. Ori onkin yleensä liikutuksen jälkeen aivan hiestä märkä ja tänään päätimme hankkiutua karvoista eroon. Emme ole klipanneet Iikkaa vielä kertaakaan sen Breawassa oloaikana, eikä meillä ollut tietoa oliko sitä klipattu aiemmassa kodissaan. Päätimme siis varmuuden vuoksi tukkia ponin korvat, mutta se oli aivan turhaa! Ennen klippaamisen aloittamista poni sai nuuhkia klipperiä ja sitä käytettiin sen edessä ja sivulla kuitenkaan koskematta vielä. Ori ei ollut moksiskaan tästä. Aloittaessamme sitten itse klippauksen, Iikka seisoi koko ajan varsin nätisti paikoillaan. Päädyimme klippaamaan Iikan lähes kokonaan ja karvaa jätettiin vain päähän ja jalkoihin. Klippaamisen jälkeen poniori sai muutaman porkkanan kiitokseksi kiltisti seisomisesta. Loimitimme ponin heti ohuemmalla toppaloimella ja päästimme sen tarhaan jossa se ravailikin hetken, kevyemmästä olostaan varsin ilahtuneen näköisenä.

22.11.2014
Iikka pääsi tänään opetushevosen töihin. Tallillemme työharjoitteluun saapunut Elena nimittäin ei ollut aiemmin ollut päässyt hoitamaan valjakkohevosia ja pitihän tyttö siihenkin ohjeistaa! Liinaharjainen piensuokki oli aivan täydellinen valinta valjastuksen opettelemiseen. Poniori nimittäin seistä pönötti paikoillaan ja antoi harjoittelijan asetella valjaita rauhassa oikeisiin kohtiin, kun itse neuvoin tyttöä sivummalta. Koska muita työntekijöitä ei ollut sopivasti vapaana pitämään Iikkaa paikoillaan, jouduin jättämään vaunujen kiinnittämisopetuksen Elenalle johonkin toiseen kertaan ja laitoin tytön seisomaan orin eteen. Tapansa mukaan energinen Iikka ei olisi malttanut seistä paikoillaan, mutta kun vaunujen kiinnityksessä ei aikailtu turhia, ei ori ehtinyt turhautua kovin paljon.

Vaunujen kiinnityksen jälkeen ohjeistin Elenalle kuinka hänen tulisi groomata kärryjen takana ja nousin itse kärryille kuskiksi. Tämä ajelu oli enemmän vain Elenaa varten, jotta tuo pääsisi kokeilemaan groomaamista, enkä vaatinut Iikalta siis mitään sen ihmeempiä. Käveltyämme alkukäynnit nostettiin ravi, jossa tehtiin ympyröitä ja loivia kiemuroita. Laukkaa otettiin vain pieniä, suoria pätkiä. Loppukäynteihin päästin Elenan istumaan viereeni eteen. Iikka oli tapansa mukaan erittäin kiltti ja kuuliainen, eivätkä näin helpot tehtävät tuottaneet mitään ongelmia orille.

Lopetettuani ajamisen, saimme toisen työntekijän pitämään Iikkaa ja pääsin neuvomaan Elenalle kärryjen irrottamisen. Kärryjen ollessa pois, riisuimme orilta valjaat ja päästimme sen takaisin tarhailemaan. Vaikka Elena nyt saikin ensikosketuksensa valjakkomeininkiin, ei tyttöä vielä jätetä itsekseen hoitamaan valjakkohevosia, vaan kokeneemmat työntekijämme hoitavat Iikan ja muut valjakkohevosemme. Elena kuitenkin on aie ottaa taas uudelleen kärryjen kyytiin kun tulee sopiva väli, opetushevosena jatkaa luultavimmin Iikka. Ainakin tällä kertaa ori käyttäytyi lähes moitteettomasti.

06.12.2014
Tänään ajoin itse Iikan kanssan kouluohjelmaa maneesissa. Koska meillä ei ollut juuri nyt tulossa mitään kilpailuja, joissa olisi ollut jokin uusi tai jollain tavalla vaikeampi rata, eikä valmentajakaan ollut seuraamassa menoamme, päätin kehitellä ihan oman ratani. Oman kouluohjelman pähkäilyä helpottamaan laitoin maneesiin soimaan taustalle musiikkia ja päätin improvisoida kür-radan. Iikka tuntui olevan vähän ihmeissään musiikista, yleensä kun mitään musiikkia ei maneesissa soitettu. Pienen hetken kuulosteltuaan ori rentoutui taas.

Iikka oli tänäänkin erittäin mukava ajaa ja taustalla oleva reipas musiikki kohotti omaa mielialaani vielä lisää. Kehittelemälläni radalla vauhti kiihtyi loppua kohti nopeammaksi. Aluksi radalla oli enemmän käyntiä ja kootumpaa ravia, hiljalleen ravin tempo alkoi kasvaa ja lisäyksiä oli useampia. Lopulta nostettiin laukka, jossa kurvailtiin ympyröitä ja kiemurauria. Laukasta siirryttiin taas reippaaseen raviin, jossa tultiin keskihalkaisijalle lopputervehdykseen.

Näin äkkiä omakehittelemäksi radaksi ohjelma oli ihan toimiva. Iikka loisti lisäyksissä, ori tuntui reagoivan pienimpäänkin apuun heti! Alun kokoamiset taas tuottivat eteenpäin pyrkivälle hevoselle vähän haastetta, mutta sujuivat ihan kivasti. Työstimmekin vielä kokoamisia hetken, ennen kuin otimme taas loppukäynnit.

09.12.2014
Saimme tänään Iikan kanssa äkkihälytyksen Anfarwol Acresiin rekiajeluttamaan kiinalaisia. Koska itselläni ei ollut ihmeellisiä suunnitelmia päivälle ja Iikkakin kaipasi liikuntaa, päätimme lähteä kohti Anfarwolia. Pakkasimme nopeasti suokkiorin hevosautoon ja siirsimme myös reen valjaineen hevosautoon.

Anfarwol Acresissa oli lunta, eikä vain mitään pintakerrosta vaan riittävästi. Kotona Breawassa lunta oltiin kyllä jo tänä vuonna nähty muttei se ollut jäänyt maahan. Perille päästyämme puimme Iikalle nopeasti valjaat päälle ja laitoimme reen perään, turistijoukon odottaessa jo malttamattomana. Onneksi Iikka on fiksu hevonen, eikä hermostunut valjastuksen aikana ympärillä kameroineen pyörivistä turisteista.

Ajelutuksessa Iikka tuntui kuulostelevan ensin reen valjakkokärryistä eroavaa ääntä ja reessä istuvien kiinalaisten ääniä, mutta rentoutui pikkuhiljaa. Kiinalaiset olivat hyvin kiinnostuneita Iikasta, lapset olisivat halunneet tunkea talutusratsujen lisäksi Iikankin selkään tai edes ajaa sitä itse. Yllätys yllätys, lupaa kumpaankaan ei tullut. Päivästä parhaiten jäi mieleen kiinalaispariskunta, joka oli ladannut älypuhelimiinsa eläinten äänet puheeksi muuttavan sovelluksen. Pariskunta yritti jonkin aikaa saada Iikkaa hirnahtamaan, mutta ori vain tuijotti ihmisiä uteliaasti eikä inahtanutkaan.

Päivän päätteeksi sekä minä, että Iikka saimme vielä pienen palkan Anfarwolista. Suokkiori sai paketin, joka sisälsi luomuheinää, kauralyhteen, porkkananipun, kasan omenia ja vinon pinon ruisleipiä. Kaikki paketin tuotteet olivat itse Anfarwolissa tuotettuja, voi kun mekin Breawassa pystyisimme tuottamaan hevosillemme itse ruuat... Iikka sai heti muutaman palan ruisleipää ja muut paketin tuotteet laitettiin vielä säilöön. Iikka sai mukaan ottamani loimen päälleen ja jäi yhteen Anfarwolin karsinoista, kun menin vielä itse ruokailemaan. Saatuani ruokailtua, pakkasimme taas Iikan, valjaat, reen ja orin herkkupakerin auton kyytiin ja lähdimme kotitallia kohti.

10.12.2014
Sataa ja tuulee, mutta hevosten on silti päästävä ulkoilemaan ainakin joksikin aikaa. Jouduinkin tänään käymään pikaisesti ostamassa Iikalle uuden loimen, vanhan sadeloimen vedellessä viimeisiään. Latulta löytyi aivan täydellinen loimi Iikalle näille keleille, PixHorse November 200g topattu sadeloimi! Klipattu hevonen alkaakin pikkuhiljaa kaivata tässä säässä toppauksia loimeensa, mutta toistaiseksi olen laittanut sadeloimen alle vain toisen loimen, virallisen toppaloimen ollessa vielä liikaa. Täytyy vielä varmaan käydä ostamassa keväällä Iikalle normaali, toppaamatonkin sadeloimi, ettei sen tarvitse läkähtyä kevään kaatosateissa.

Uusi loimi tuli heti käyttöön ja istui Iikalle oikein hyvin! Nappasin vanhasta loimesta vielä käyttökelpoisen kaulapalan ja kiinnitin sen uuteen loimeen, vaikkei se samaa sävyä loimen kanssa ollutkaan. Ehkä kuitenkin se, että hevosella on sopivan lämmin, on tärkeämpää, kuin että kaikki on aina sävysävyyn. Seuratessani Iikkaa hetken uuden loimen kanssa tarhassa, ori näytti varsin tyytyväiseltä takkiinsa.

12.01.2015 Iida Leppälä (Uppe) hoitamassa Iikkaa
Pitkästä aikaa minulla oli koulussa sen verran vapaampaa, että pääsin matkustamaan tätini luokse ja poikkeamaan tädin tutun omistamassa Breawassa. Jo pikkutyttönä kävin siellä hoitamassa pieniä poneja ja ihailemassa osaavien ratsastajien treenejä. Olin käynyt ennen matkaa tallin nettisivuilla etsimässä mahdollisia toiveheppoja, joiden kanssa voisin viettää päivän. Valitsin Iikan, koska sen kanssa en ollut vielä koskaan mitään tehnyt. Suomenpienhepat ovat muutenkin tosi kivoja yksilöitä yleensä, kokonsakin puolesta näpsäköitä.

Aluksi tallille saapuessani palloilin siellä sun täällä etsien tuttuja kasvoja. Viime käynnistä oli aikaa, joten ihan en kaikkia nurkkia muistanut ulkoa ja onnistuin eksyttämään itseni yksityistalliinkin aluksi. Miltsu kiiruhti pihan poikki taluttaen isoa hevosta ja näytti hieman kireältä. Luikin siis hiljakseen naisen lähelle ja moikattuani kysyin heti mistä Iikan löydän. Sain ohjeet ja jäin taas yksin kuin nalli kalliolle sinne johonkin suuren tallipihan uumeniin. Eniten minulla meni tänään aikaa asioiden ja tavaroiden etsimiseen.

Kun löysin Iikan, lähdin seikkailemaan sen kanssa tallille päin ja yritin aistia mihin suuntaan poni itse on menossa. Löysimmekin Iikan kanssa yhdessä karsinan, hyvä että poni edes tiesi missä ollaan. Tallin karsinoissa oli hyvä valaistus ja ne olivat sopivan tilavia, joten ajattelin hoidon onnistuvan siellä. Iikka oli leppoisalla tuulella eikä sillä tuntunut olevan mitään minua vastaan (ainakaan sitten kun sai minulta kourallisen porkkanapaloja harjauksen lopuksi).

Olin saanut Miltsulta ohjeet, että ponia voisi käyttää lenkillä maasta käsin, jos nyt välttämättä tahtoo sen kanssa jotakin tehdä. Totta kai tahdoin. Harjattuani ponin kietaisin riimunnarun varmuuden vuoksi turvan ympäriltä, koska en tiennyt miten se reagoisi tallipihassa mahdollisiin vastaantuleviin tammoihin. Pääsimme hiekkatielle kuitenkin ilman häiriötekijöitä. Kävimme Iikan kanssa kävelyllä ihanissa maalaismaisemissa hitaasti eteenpäin astellen. Otin välillä kuvia hienoista maisemista ja yhden kuvan minusta ja Iikasta laitoin Instagramiin. Iikka odotti herrasmiehenä vieressä naputellessani hashtageja. Onnistuin hieman eksymään matkalla, mutta onneksi kännykkä navigaattoreineen opasti meidät takaisin perille. Vein Iikan suoraan tarhaan lenkin jälkeen ja naputtelin kadoksissa jälleen olevalle Miltsulle kiitosviestin.

31.04.2015
Tänään minulla ja Iikalla oli jälleen valjakkovalmennus. Aamupäivä tallilla oli varsin kiireen täytteinen ja onnistuimme Iikan kanssa myöhästymään valmennuksesta, joka onneksi pidettiin kotitallin maneesissa, joten myöhästyminen ei ollut erityisen paha. Ainakaan omasta mielestäni. Sen sijaan valmennuksen pitävä Ian Morshen on suuri kireiden aikataulujen ystävä, eikä pitänyt myöhästelystä lainkaan. Mies oli siis hieman kireä myöhästymisemme vuoksi ja sen huomasi erityisesti hänen tavastaan valmentaa.

Normaalistikin Ian on valmentajana paljon vaativa, mutta nyt hän oli armoton! Aivan kaikessa oli jotakin korjattavaa. Kun huonojen yöunien, kiireen ja sateen ansiosta oma mielialani ei ollut valtavan korkealla heti valmennuksen alussa, ei se ainakaan kohonnut valmennuksen aikana. Jossakin välissä oli jo lähellä, ettei kuskilta tullut itku. Iikassa ei ollut vikaa, ori teki kaiken niinkuin pyysin. Minussa ja ajamissani teissä taas oli paljon korjattavaa.

Hetken itkun partaalla oltuani päätin ryhdistäytyä. Mehän näytettäisi, että osataan Iikan kanssa! Pian Iankin näytti taas hymyilevän hieman. Edelleenkään täydellisiä emme olleet Ianin silmissä, mutta jotain kehuja saatiin jo. Loppua kohti oma mieliala kohosi taas. Myös ajolinjat olivat kuulemma parempia ja Iikkakin liikkui paremmin. Tämän valmennuksen aikana tuli taas huomattua, miten paljon mieliala vaikuttaa kaikkeen.

Vaikka Ian oli erittäin vaativa, oli se oikeastaan vain hyvä. Valmennuksesta jäi mieleen paljon asioita, joita voin taas itse yksinajaessa koittaa kehittää.