virallinen nimi Kashmir 4U rotu, sukupuoli Englanninpuoliverinen, ori
syntymäaika ja ikä 9.5.2012, 9.1v rekisterinumero VH12-202-0015
säkäkorkeus 171cm omistaja Miltsu (VRL-05564), Breawa
painotus estepainotus Kasvattaja Tumppu, ATM-Stable
koulutus ko. Va A, re. 140cm

täyttänyt 3 vuotta 09.08.2012


Luonnekuvaus

Kashmir 4U on hyvin herkkä puoliveriori joka vaatii kokeneen, rauhallisen ja itsevarman käsittelijän niin maastakäsin, kuin ratsastaessa. Tämä hevonen on rutiinien ja aikataulujen kaveri, jos aikatauluista poiketaan syystä tai toisesta, Kassu hermostuu. Myös uudet asiat saavat hevosen hyvin varuilleen. Maastakäsiteltäessä ori kuitenkin vain jähmettyy paikoilleen pelottavan asian nähdessään eikä suinkaan ole säntäämässä ympäriinsä kuin päätön kana. Mikäli tuo hevosen silmissä hirmuinen maahan heitetty muovipussi tai jokin muu asia sattuu kuitenkin lähestymään sitä, ottaa tämäkin hevonen lopulta jalat alleen.

Määrätietoinen ja rauhallinen käsittelijä kuitenkin pärjää orin kanssa ihan hyvin. Yleensä Kassu suostuu lopulta kävelemään pelottavankin asian ohitse, joskin riittävän etäisyyden päässä tottakai, mikäli se saa ensin tuijottaa hetken rauhassa ja ihminen ei ala panikoida. Jos Kassua yrittää sen jämähtäessä saada pakottamalla liikkeelle, se liikkuu vain ja ainoastaan taaksepäin paniikissa.

Karsinassa Kassun tulee harjata vapaana sillä sillä on vetopaniikki, eikä se siedä kiinni sitomista. Ori kuitenkin seisoo karsinassa varsin nätisti ja antaa harjata itsensä läpi kaikkialta. Satulaa tai suitsia vastaan Kassulla ei ole mitään ja ne saa sille laittaa melko ongelmitta.

Ratsastaessa Kassu on välillä vähän turhankin herkkä, ori reagoi joka ikiseen pieneekin painonvaihteluun ja kaikkiin ohjasotteisiin. Kyljistään Kassu ei kuitenkaan ole niin hirmuisen herkkä vaikka tottakai pohkeetkin menevät läpi. Kouluratsastuksessa Kassu on yritteliäs, se yrittää aina parhaansa vaikkei välttämättä osaisikaan. Orin askeleet ovat melko lyhyitä.

Myös ratsastettaessa on parasta pitää mielessä orin herkkyys nähdä vihreitä pikkumiehiä siellä täällä riippumatta siitä ratsastetaanko kouluratsastusta vai esteitä, pikkumiehiä voi olla missä tahansa. Ihmisen ollessa selässä Kassu ei suinkaan jumitu, niinkuin maastakäsiteltäessä, kun se näkee jotakin epäilyttävää vaan heti asian nähtyään se ottaa jalat alleen ja aloittaa säntäilyn. Säntäillessäänkin Kassu on kuitenkin pysäytettävissä, parhaiten äänellä.

Esteratsastuksessa Kassu vaatii paljon ratsastajan tukea. Yhtäänkään tämän hevosen silmissä epänormaalia estettä lähestyessään Kassun voi tuntea epäröivän ja hidastavan vauhtia koko matkan esteelle ja kieltävän lopulta, mikäli ratsastaja ei kannusta sitä. Jos ihminen selässä on kuitenkin sitä mieltä että esteen ylitse mennään, Kassu myös menee. Kirkkaamman värisiä erikoisesteitä Kassu ei suostu edes lähestymään ellei ratsastaja ole kokoajan tsemppaamassa hevosta. Vesiesteet ovat kuitenkin poikkeus, sillä niitä Kassu hyppää varsin innokkaasti ja pelottomasti.

Kassun herkkyyden vuoksi se pyritään tuomaan usein kilpailupaikalle jo useita päiviä ennen kilpailuja, jotta se saa totutella rauhassa kilpailuympäristöönsä. Alkuhermoilujen jälkeen hevonen rauhoittuu varsin nopeasti, erityisesti jos sen kanssa jatketaan suurinpiirtein samoja tuttuja kotitallin rutiineja myös kilpailupaikalla.


Sukutaulu

i. No Charge 4U ii. Amaretto iii. Amarezzo - evm
iie. Natharella - evm
ie. Ebony iei. Xman - evm
iee. Ebba - evm
e. Only A Thought ei. Deadline eii. Limited - evm
eie. On the Line - evm
ee. Only A Thought eei. A Tought - evm
eee. Only You - evm

Jälkikasvu

o/t. varsan nimi (s.00.00.0000)
o/t. varsan nimi (s.00.00.0000)
o/t. varsan nimi (s.00.00.0000)


kalenteriin merkitään vain sijoitukset!
päivämäärä kutsu luokka sijoitus
20.03.13 Yemene ERJ, 140cm 01/40
27.03.13 Championtalli ERJ, 140cm 06/50
29.03.13 Heartland ERJ, 140cm 03/30
10.04.13 Underground ERJ, 140cm 05/30
14.04.13 Underground ERJ, 140cm 05/30
18.04.13 Kisatalli Carbonara ERJ, 140cm 01/50
13.04.13 Zurück ERJ, 140cm 01/34
15.04.13 Akileya ERJ, 140cm 05/50
01.05.13 Wisegue ERJ, 140cm 06/40
22.06.13 Vielfalt ERJ, 140cm 05/27
01.07.13 Dark Side Trakehners ERJ, 140cm 01/50
09.07.13 Kisakeskus Rehberg ERJ, 140cm 02/30
13.07.13 Blickling ERJ, 140cm 03/30
06.08.13 KK Bailador ERJ, 140cm 04/19
28.08.13 Zurück ERJ, 140cm 04/50
29.08.13 Zurück ERJ, 140cm 05/50
29.08.13 Zurück ERJ, 140cm 07/50
23.08.13 Shontelle Sporthorses ERJ, 140cm 05/50
18.09.13 Kennwort ERJ, 140cm 03/40
08.11.13 Hentokorte ERJ, 140cm 05/30
27.11.13 Zurück ERJ, 140cm 06/50
28.11.13 Zurück ERJ, 140cm 04/50
21.12.13 Zurück ERJ, 140cm 02/30
07.01.14 Sonic Warmbloods ERJ, 140cm 02/100
10.01.14 Sonic Warmbloods ERJ, 130cm 09/100
21.02.14 Kirbera ERJ, 140cm 01/30
22.02.14 Kirbera ERJ, 140cm 04/30
26.02.14 Kirbera ERJ, 140cm 03/30
28.02.14 Kirbera ERJ, 140cm 03/30
06.10.14 Kilpailukeskus Reiter ERJ, 140cm 02/26
07.10.14 Kilpailukeskus Reiter ERJ, 140cm 03/26
09.10.14 Kilpailukeskus Reiter ERJ, 140cm 01/26
01.06.14 Micram Raceponies ERJ, 140cm 02/34
25.07.14 Bellgrove ERJ, 140cm 04/30
21.07.14 Kilpailukeskus Reiter ERJ, 140cm 04/22
22.07.14 Kilpailukeskus Reiter ERJ, 140cm 01/22
25.07.14 Kilpailukeskus Reiter ERJ, 140cm 04/22
30.07.14 Kilpailukeskus Reiter ERJ, 140cm 01/22
30.07.14 Kilpailukeskus Reiter ERJ, 140cm 03/22
22.09.14 Kingsvalley ERJ, 140cm 02/30
05.10.14 Stajnia Trzebielino ERJ, 140cm 06/47
31.12.14 Avec Paris ERJ, 140cm 07/49
21.12.14 Ponipallero ERJ, 140cm 01/30
23.12.14 Ponipallero ERJ, 140cm 05/30
16.08.15 Kilpailukeskus Stewart ERJ, 140cm 08/64
17.08.15 Kilpailukeskus Stewart ERJ, 130cm 02/61
20.08.15 Kilpailukeskus Stewart ERJ, 140cm 04/64
04.12.15 Teufel Warmbloods ERJ, 140cm 05/25
05.12.15 Teufel Warmbloods ERJ, 140cm 04/25
23.12.15 Navelina ERJ, 140cm 01/30
26.12.15 Navelina ERJ, 140cm 02/30
28.12.15 Navelina ERJ, 140cm 04/30
29.12.15 Navelina ERJ, 140cm 03/30
11.01.16 Team Fallacy ERJ, 140cm 01/35
30.08.14 Breawa ERJ, 140cm 03/29
31.08.14 Breawa ERJ, 140cm 02/29
01.09.14 Breawa ERJ, 140cm 01/29
04.09.15 Breawa ERJ, 140cm 02/28
08.09.15 Breawa ERJ, 140cm 04/28
24.07.16 Breawa ERJ, 140cm 04/18
00.00.00 kutsu heö 00/00

Valmennukset


21.10.13 Estevalmennus - valmentajana Christa W.
Lähdin tänään valmentamaan Miltsua ja puoliveriori Kassua heidän kotitallilleen, omistajan pyynnöstä luonnollisesti. Kassun kanssa ongelmana on kuulemma epävarmuus jos yhteistyö ratsastajan kanssa ei pelitä 110-prosenttisesti. Ongelma on kuulemma erityisesti kirkkaanvärisillä erikoisesteillä, joten se tulisi olemaan meidän tämänpäiväinen tehtävämme. Kokosin kentälle melkoisen mörköradan - oli sateenkaarenvärisiä puomeja ja pelottavia johteita, kirsikkana kakun päällä vielä pari lepattavaa tuulitakkia puomien välissä. Tämän huomasi valitettavasti Kassukin, sillä kentän portilla se teki u-käännöksen ja jouduin avustamaan parivaljakon kentälle. Verryttelystä ei meinannut tulla mitään kun ori lähinnä kyttäsi esteitä, sait kuitenkin hyvin pidettyä orin aisoissa. Aloitimme itse treenin ihan esteitä lähestymällä, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ensimmäinen, iso askel oli johteiden läpi meneminen, askellajilla ei niin ollut väliä. Mulkaisujen, muutaman epämääräisen loikan ja ratsastajan sinnikkään eteenpäin pyytämisen ansiosta pääsitte kuin pääsittekin kaikista, pelottavista johteista läpi, jotan saatoin lisätä mukaan myös puomit. Muutama ensimmäinen hyppy-yritys päättyi kieltoon, mutta loppujen lopuksi pääsitte pikkuesteistä yli. Hyvin jaksoit kannustaa oria koko treenin ajan - treenaamalla se suorituskin paranee ja orin arkuus häviää!