Virallinen nimi | Margabeera Ree | Rotu, sukupuoli | Ruotsalainen puoliverinen, tamma |
Syntymäaika | 25.03.2022 | Rekisterinumero | VH22-043-0008 |
Säkäkorkeus | 165cm | Omistaja | Miltsu (VRL-05564), Breawa |
Painotus | estepainotus | Kasvattaja | Miltsu (VRL-05564), Breawa |
Koulutus | ko. va A, re. 140cm, me. 80cm |
täyttänyt 4 vuotta 07.02.23.
Luonnekuvaus
Margabeera Ree, lyhyemmin ihan vaan Marga, on oikea neiti päivänsäde. Jos Marga olisi ihminen, hän varmasti olisi aina valmis halaamaan kaikkia ja kiinnostunut kaikista ja kaikesta, tai pienempänä eläimenä Marga viihtyisi ihan varmasti sylissä tai aina ihmisen läheisyydessä. Margan ollessa kuitenkin hevonen, saa ihminenkin joskus vähän rauhaa tamman hellyydenosoituksista, kun tamman voi jättää tarhaan jossa se hyvin todennäköisesti osoittaa rakkauttaan tarhakaverille rapsutusten muodossa.
Hoitotoimenpiteissä Marga on tosiaan varsin mukava, tosin joskus tamman jatkuva hellyydenkipeys jo hieman hankaloittaakin hoitamista. Ihmiselle oman tilan antaminen on Margalle toisinaan hieman haastavaa, mutta ihmisen muistuttaessa sitä nätisti, tamma kyllä uskoo ja osaa seistä paikallaan koskematta ihmiseen mitenkään. Kovin kovasta ojentamisesta Marga saattaa joskus hetkeksi järkyttyä ja "jäätyä" kireäksi patsaaksi, mutta kovin pitkään tamman järkytystilat eivät kestä, vaan melko pian se unohtaa järkytyksensä ja uskaltautuu taas tarkkailemaan ympäristöään ja hörisemään kaikille ohikulkijoille. Jos ei saa koskea tai lähestyä, niin aina saa höristä -voisi olla Margan motto.
Ratsuna Marga on innokas ratsu, oli kyse sitten koulu- tai esteratsastuksesta. Emänsä tavoin Marga sopisi varmasti yleishevoseksi ja voisi kilpailla myös kouluratsastuksessa vaikkei se mikään varsinainen liikeihme olekaan. Syy siihen, että tamman kanssa on päätetty keskittyä esteratsastukseen, on tamman erittäin säädeltävä laukka ja kyky pennin päällä kääntymisiin.
Kouluratsuna Marga kulkee mukavasti omalla moottorilla muttei ole mitenkään erityisen herkkä ratsastajan avuille. Kärsivällisen luonteen omaavana ratsastaja saa halutessaan hinkata tamman kanssa samaa liikettä vaikka tuntikausia, Marga kyllä yrittää ja tekee parhaansa vaikka tunnista toiseen! Toistojen myötä Margalla on kuitenkin toisinaan tapana herkästi ennakoida asioita.
Vaikka yleisesti Marga rakastaakin kaikkea, niin esteillä sen silmiin syttyy vielä suurempi rakkauden liekki jos vain voi! Tamman innostuessa esteistä oikein kovasti, voi se joskus hetkeksi unohtaa ratsastajan ja tahtoisi vain sännätä suunapäänä lähimmälle esteelle, mutta kuuntelee kyllä ratsastajan antamat pidätteet suosiolla ja kääntyykin juuri haluttuun suuntaan. Ihan korkeimmalle tasolle Margasta ei esteilläkään ole, mutta 140cm radoista se selviää vielä kunhan ratsastaja osaa säädellä laukkaa. Margan askellajit ovat yleisestikin todella hyvin säädeltävissä, mutta tamman oma hahmotuskyky ei ole aivan paras mahdollinen. Mikäli ratsastaja ei osaa ratsastaa laukkaa oikein esteille, vaan jättää homman hevosen haltuun, saattaa Marga hypätä toisinaan jo askeleen ennen tai myöhässä esteelle tultaessa. Erikoisesteitä tai hälyisiä suuriakaan kisapaikkoja tämän tamman kanssa ei tarvitse jännittää, vaan se hyppää aivan mitä tahansa ja missä tahansa.
Maastoratsunakin Marga on hyvin toimiva ja rautiaan kanssa voi nautiskella kesäisistä säistä myös kahdestaan. Maastossa Marga on reipas, mutta malttaa kävellä myös rauhallisempia lenkkejä. Hämärässä tai tuulisemmalla säällä maastoillessa Marga terästäytyy ja saattaa olla hieman säpsympi, mutta porukalla maastoilu onnistuu silloinkin. Harmillisesti Margan hieman heikompi hahmotuskyky esteillä pätee myös maastoesteillä, emmekä siksi ole tammaa kenttähevoseksi ajatelleetkaan, vaikka sen kanssa pieniä maastoesteitä voi hypätäkin ihan turvallisesti.
Sukutaulu
i. Saurian |
ii. Sleipner - evm |
iii. Amiral - evm |
iie. Amiral - evm | ||
ie. Celectra - evm | iei. Torboldt - evm | |
iee. Lonida - evm | ||
e. Malkaboa |
ei. Attraktion - evm | eii. Atletik - evm |
eie. Rewna - evm | ||
ee. Mumage - evm | eei. Ekorre - evm | |
eee. Endast Mycket - evm |
Jälkikasvu
o/t. varsan nimi (s.00.00.0000)
o/t. varsan nimi (s.00.00.0000)
o/t. varsan nimi (s.00.00.0000)
Kilpailee porrastetuissa
Maksimi vaikeustasot: ERJ vt. 8